(9/10) 

Prometheus lähestyy ja vaikka kyseessähän ei ohjaajan mukaan ole varsinainen Alien-sarjan prequel, on ainakin trailerin perusteella yhteys Alieniin niin ilmeinen, että oli pakko virkistää muistia jo ihan pelkästään boostatakseni Prometheuksen odotusta. Taukoa Alienin edellisestä katsomisesta on kertynyt jo toistakymmentä vuotta ja päivitys olikin näemmä tarpeen.

Nykyään, kun Hollywoodista tulee avaruusscifiä, se on lähes poikkeuksetta kauhua. Tämän klaustrofobisen avaruusalusjuoksentelugenren arkkiteoksena Alien tulikin tunnetuksi 33 vuotta sitten. Vaikka perusidea onkin pysynyt suunnilleen samana (jotain poikkeavaa tapahtuu, jokin poikkeava alkaa listiä aluksen miehistöä yksi kerrallaan, vain yksi selviää, jne. Kaikille varmasti ihan tuttu rakenne), Alienissa on kuitenkin nykyisiin käytäväjuoksenteluihin verrattuna yksi äärimmäisen merkittävä ero: aivottoman kauhujuoksentelun ja varsinaisen scifin suhde. Siinä missä nykyisissä leffoissa scifihenkinen alustus kestään sen n. 15-30 minuuttia ja jonka jälkeen leffan loppuosio voitaisiin samalla käsikirjoituksella sijoittaa niin Pariisin katakombeihin kuin intergalaktiselle avaruusaluksellekkin, Alienin science fiction "intro" ei lopu oikeastaan missään vaiheessa (ihan viime metrejä lukuunottamatta) vaan varsinainen scifi on etusijalla koko elokuvan alusta loppuun saakka. Tämä onkin merkittävää, suoraan sanottuna nyky "scifi"-kauhuleffoja ei edes kiinnosta katsoa juuri siitä syystä, että ne ovat paljon kauhua ja niin vähän scifiä.

Myös alienin suhteellisen verkkainen tarinankerronta on hyvin poikkeuksellista. Selvästi Ridley Scott halusi mässäillä niin teknologialla ja tieteisnäkemyksillä kuin myös huikeilla maisemilla ja lavasteilla niin paljon, että leffassa on jopa lähes Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 asteelle venyviä hidassoutuisia kohtauksia enemmän kuin tarpeeksi. Ja kaikesta siitä hidassoutuisuudesta huolimatta: Alien tuntuu silti etenevän hirvittävää vauhtia eteenpäin. Syynä tähän toisaalta varmasti on juonen äärimmäisen onnistunut kirjoittaminen, joka viljelee viittauksia myöhempiin ja aiempiin tapahtumiin, mitä näin retrospektiivisesti onkin kiva tarkkailla.

Vaikka nyt katsomani versio olikin digitaalisesti remasteroitu, HD tasoinen director's cut, ei voi silti kieltää, etteikö ajan hammas olisi purrut efekteihin. Varsinkin animatronics-osiot ovat välillä jo niin camppia, että ei jaksa Gigerin ennen niin pelottava hirviö enää kauhistuttaa millään lailla. Mutta leffaa voi myös katsoa efektienkin osalta hieman toisellakin tavalla: leffa on 33 vuotta vanha ja silti esimerkiksi vastaavaa lavastusta kuin muukalaisten avaruusaluksessa elokuvassa nähdään, ei ole ihan hirveästi nähty edes digitaaliaikana. Mm. Gigerin veistelemä täysikokoinen space jockey on edelleen todella hämmästyttävää katsottavaa.

Yksi parhaista scifileffoista ikinä ja ihan yksiselitteisesti paras scifikauhuleffa ikinä. Vaikka Prometheuksen traileri saikin hieman odotuksen tunnelman hieman laantumaan, käänsi Alienin uudelleen katsominen taas sen hyvään nousuun. Kyseessä on yksi science fiction elokuvan suurimmista klassikoista, joka kuuluu suunnilleen yleissivistykseen, joten jos et ole elokuvaa nähnyt, niin katso se ensitilassa.

Alien @ IMDB
Prometheus @ IMDB

(8/10)

Joku viisas (tai viisastelija, en muista niin millään sitä, kuka oli kyseessä) sanoin taannoin, että ohjaajan voi ottaa vakavana ohjaajana vasta kun hän on ohjannut yhden sotaelokuvan. Ja niihän se aika lailla menee, A-list ohjaajien joukossa on aika vähän kavereita, joilta tämä genre on jäänyt kokeilematta. Joel Schumacher lähti kokeilemaan omia taitojaan Vietnamin sodan loppupuolelle sijoittuvalla bootcamp-draamalla. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään varsinainen sotaelokuva, vaan leffa seuraa jalkaväen koulutusta ensin bootcampilla ja sitten pahamaineisella, Vietnamin olosuhteita simuloivalla Tigerland leirillä, antaa se hyvän kuvan aikansa sotilaista ja armeijasta.

Leffan pääroolissa nähdään tällöin vielä suhteellisen tuntematon ja tuore tulokas Colin Farell auktoriteetteja vastustavana kapinallisena, joka sotkee oman joukko-osastonsa elämää ja aiheuttaa harmaita hiuksia niin kouluttajille kuin ylemmillekin upseereille mm. järjestelemällä kanssasotilailleen ennenaikaisia kotiutuksia. Vaikka pikaisesti tuo kuvaus antaakin kuvan kasarihenkisestä jermukomediasta, kyse on kuitenkin vakavasta draamasta. Siinä Schumacher onkin onnistunut hyvin ja draama pysyykin vakuuttavana. Jossain vaiheessa elokuvaa tulee vahva deja vu fiilis ja mieleen tuleekin osittain vahvasti Kubrcikin Full Metal Jacketin bootcamp-osuus. Tällä kertaa kuitenkaan paikalla ei ole sotamies Pyleä ampumassa aivojaan hammasharjalla siivotun vessan seinille, vaan ongelmia ratkotaan pääasiassa nyrkkiä heiluttamalla.

Tigerland kuuluu sarjaan "hyvät sotadraamat". Se ei yritä liikaa moralisoida sotaa, ja kertoo myös monta muuta tarinaa kuin pelkästään bootcampin ankean elämän. Toimintaelokuva tämä ei kuitenkaan ole, joten kannattaa suhtautua varauksella termiin "sotaelokuva".

Tigerland @ IMDB