Jaa Facebookissa
Dan Simmonsin Hyperionista elokuva? Tulosta
08.01.2010 10:26

Huh, törmäsin tänään (ihan suoraan sanottuna siitä syystä, että googletin asiaa toiveikkaana) uutiseen Dan Simmonsin sivuilla, jonka mukaan kyseisen kirjailijan Hyperion sarjasta ollaan tekemässä elokuvaa (linkki). Tätä nykyä olen toki hieman skeptinen sen suhteen, mitkä projektit todellisuudessa päätyvät elokuvaksi asti, mutta toisaalta viime aikoina on muitakin suosikkejani (mm. Watchmen ja Sin City) kääntyneet valkokankaalle, niin en ole ihan niin epätoivoinen tämän suhteen. Kyseinen kirjasarja on minulla vielä pahasti kesken (tätä kirjoittaessani minulla on vajaa 30 sivua jäljellä neljäosaisen sarjan kolmatta teosta), mutta toisaalta elokuvakaan ei ole vielä edes tuotannossa, joten enköhän saa nuo siihen mennessä luettua (varsinkin kun kirjahyllyssä ei tällä hetkellä ole lukemattomia kirjoja odottamassa mitään muuta kuin tuo Hyperion sarjan viimeinen kirja, Endymionin nousu).

 Vaikka Avatar nyt juurikin paikkasi hieman tilannetta, on silti kunnollisista scifi-elokuvista ollut viime aikoina huutava pula. Kunnon avaruusajan tieteisfantasiaa ei tahdo oikein tulla mistään suunnasta, vaan pääosin ainakin elokuvien parissa keskitytään tällä hetkellä (paskojen) katastrofielokuvien ja vanhojen tarinoiden uudelleen filmatisointien tarjoamaan aika rajalliseen maailmaan. Avatar meille jo juurikin näytti, että kyseistä sektoriakin voidaan nykytekniikalla hyödyntää vaikka äärettömyyksiin asti.

Ohjaajaksi Hyperionille IMDB:n mukaan on nimetty Scott Derrickson, mikä herättää ainakin minussa aika ristiriitaisia tunteita. Toisaalta, kyseinen ohjaaja on tehnyt omasta mielestäni yhden pelottavimmista kauhuleffoista ikinä (The Exorcism of Emily Rose) ja taas toisaalta sitten ehkä yhden viime aikojen huonoimmista science fiction uudelleen lämmittelyistä, The Day The Earth Stood Still. Aika kuitenkin näyttää sitten, riittääkö Derricksonilla rahkeet tämän eeppisen teoksen läpiviemiseksi kunnialla. Innolla kuitenkin odotan mitä tuleman pitää tämän projektin kanssa.

 
Muista minut
JoomlaWatch 1.2.12 - Joomla Monitor and Live Stats by Matej Koval