Luettuani pitkään (lähes vuoden päivät) käytännössä pelkkää science fictionia tai tiedekirjallisuutta, oli pitkästä aikaa aika tarttua hieman toisenlaiseen kirjaan. Erlend Loe on minulle jo ennestään tuttu kirjan L tiimoilta, jonka taannoin lainasin puolisoltani Tanjalta (silloin kun tämä ei vielä ollut siippani). Kirjaa en saanut koskaan palautettua kirjaa hänelle, vaan vasta yhteenmuuttaminen sitten yhdisti kirjan omistajansa kanssa.
Tosiasioita Suomesta kertoo kolmissa kymmenissä olevasta norjalaisesta copywriteristä, joka saa toimeksiannon Suomen suurlähetystöltä kirjoittaa esite Suomesta. Valehdeltuaan haastattelussa tietävänsä Suomesta paljonkin, päähenkilö havaitseekin olevansa varsinaisessa liemessä esitteen tekemisen kanssa. Kun soppaan sotketaan vielä päähenkilön (jonka nimeä ei muuten mainita koko kirjan aikana) kaupungin varikolle katusiivousten alta hinattu auto, alkaa hillitön tapahtumasarja, joka kirvotti ainakin itsestäni sellaiset naurut välillä, että koko bussi kääntyi katsomaan. Mutta se juonesta, olen jo kertonut siitä aivan liikaa.
Loen tapa kirjoittaa ensimmäisen persoonan preesenssissä sekottaen adhd:n sekaista ajatusten, keskustelujen ja tapahtumien tulvaa on aluksi hieman hämmentävää. Pahimmillaan yli pariin sivuun venyvät lauseet joskus tuntuva hyvin sekavilta, ja lauseen aikana saatetaankin poukkoilla useasta asiasta toiseen (päätyen yleensä lopulta ajatukseen virtaamisesta ja vedestä. miksi? Sen saatte itse lukea). Kirjoitustyyliin tottuu kuitenkin pikaisesti ja se tuntuu jopa tarttuvan. Samanlainen poukkoileva ajattelu on itselleni hyvin luonteenomaista ja siitä syystä itseni olikin useasti helppo samaistua päähenkilöön läpi kirjan.
Pitkästä aikaa oli ihanaa lukea kirja, joka jaksoi naurattaa ihan oikeasti. Pitää varmaan lukea myös tuo Loen Supernaiivi jossain vaiheessa tuosta Tanjan kirjahyllystä.
Luettuani pitkään (lähes vuoden päivät) käytännössä pelkkää science fictionia tai tiedekirjallisuutta, oli pitkästä aikaa aika tarttua hieman toisenlaiseen kirjaan. Erlend Loe on minulle jo ennestään tuttu kirjan L tiimoilta, jonka taannoin lainasin puolisoltani Tanjalta (silloin kun tämä ei vielä ollut siippani). Kirjaa en saanut koskaan palautettua kirjaa hänelle, vaan vasta yhteenmuuttaminen sitten yhdisti kirjan omistajansa kanssa.