En yleensä kirjoita elokuvista blogiini jo ihan siitäkin syystä, että katson niin paljon elokuvia, ettei minulle jäisi juurikaan muuta aikaa kun rustailla näitä blogimerkintöjä. Nyt kuitenkin päätin kirjoittaa, koska kyseessä on ensinnäkin ihan lähiaikoina lukemaani kirjaan perustuva sekä toiseksi hyvin poikkeuksellinen elokuva. 

Käytiin viime viikonloppuna katsomassa vihdosta viimein tuo Cormac MacCarthyn samannimiseen kirjaan perustuva elokuva Tie. Kirjan luettuani olin vähän skeptinen tuon elokuvan suhteen, kirja kun itsessään antoi synkimmän mahdollisen tunnelman, mitä olen koskaan kirjan kohdalla kokenut.

Valmistauduimme tähän elokuvaan katsomalla viime viikolla samaisen kirjailijan tekstistä tehdyn aiemman filmatisoinnin, No Country For Old Men (suom. Menetetty Maa). Valmistuminen antoikin hyvin kuvaa siitä, kuinka synkkiin sfääreihin voidaan tämän kirjailijan tekstiä kääntää.

Tie tuntuu varsin ikävällä tavalla todelliselta elokuvana. Sen inhorealistinen tulevaisuudenkuva on saatu hyvin kauhistuttavalla tavalla todentuntuiseksi ja varsinkin pääroolissa vaikuttava Viggo Mortensen tuntui hyvinkin vakuuttavalta läpi elokuvan. Elokuva seuraa hyvin orjallisesti kirjan tapahtumia ja oikeastaan mitään äkeskeistä ei oe jätetty pois, ihan muutamaa hirvittävää yksityiskohtaa lukuunottamatta (toisaalta, en itsekkään välttämättä haluaisi nähdä lapsia paistettavan nuotiolla).

Joskus aikoinaan esitin jossain keskustelussa, että hyvä mittari elokuvasta on se, kunka paljon ja voimakkaasti se saa katsojansa tuntemaan riippumatta sitten siitä, mitä se saa tuntemaan. Tällä tavoin arvosteltuna vastaavalla inhon ja pahanolon tunteella ratsastaen kuin esimerkiksi Darren Aronofsky mestariteos Unelmien Sielunmmessu, Tie menee kärkikaskastiin katsomieni elokuvien joukossa.

Vaikka useasti suosittelenkin vaikeampiakin elokuvia kaikille ystävilleni, Tietä en voi suositella kaikista herkkähermoisimmille. Vaikka tarinan konsepti itsessäänkin on jo riittävän hirveä, on tarinaan tungettu sekaan myös hyvin inhottavalla tavalla visuaalisia kauhuelementtejä sekä aimo annos psykologistesti painostavaa epätoivoa. Niille, jotka eivät kuitenkaan näistä asioista menetä yöuniaan, suosittelen elokuvaa lämpimästi.