Ensimmäinen tutustumiseni M. John Harrisonin tuotantoon tapahtui tuossa reilu vuosi sitten Nova Swing nimisen kirjan myötä. Vaikka kyseessä onkin hyvin mielenkiintoinen aihe, ei kyseisen kirjan tarinankerronnan muoto oikein lämmittänyt. Päätin kuitenkin antaa kyseiselle kirjailijalle uuden mahdollisuuden bongattuani kyseisen kirjan taannoin läheisestä kirjakaupasta. Mutta turhaan, vaikka Elonmerkit ei muistutakkaan Nova Swingiä millään lailla, ei se silti saanut minussa mitään syttymään.

M. John Harrisonia kehutaan kirjan takakannen mukaan mestariksi luomaan pysähtyneitä hetkiä. Ja siinä kirjailija tuntuukin olevan todella taitava: Elonmerkit on yhtä pysähtyneiden hetkien sarjaa ilman varsinaista punaista lankaa. Tarinan kerronta tuntuu välillä olevan ympätty täyteen asioiden kuvailun tulvaa siinä määrin, että on vaikea pysyä mukana varsinaisessa jo valmiiksi heppoisessa juonessa. Sekin vähä, mitä kirjassa on varsinaista juonta, tuntuu etenevän niin hitaasti, että kirja alkaa käydä tylsäksi jo noin sadan sivun jälkeen. 

Hahmoihin en saanut oikein kunnollista otetta koko kirjan aikana. Vaikka ajatuksia ja tuntemuksia kuvaillaankin hyvin runsaalla kädellä, en missään vaiheessa oikein saanut yhdestäkään hahmosta kunnollista otetta ja jokainen henkilö kirjassa jäikin minulle siten tuntemattomaksi.

En usko että luen enää yhtään kirjaa M. John Harrisonilta, jos ei ole aivan pakko.