Nyt olisi tarkoitus hieman omaa muistia virkistääkseni ruveta kirjoittelemaan hieman arvosteluja lukemistani kirjoista ja sarjakuvista (joiden suurkuluttaja tunnustan olevani). Ensimmäisenä käsittelyyn tulee yhden suosikkikirjailijoistani, William Gibsonin, teos Virtuaalivalo.

Gibsonin Virtuaalivalo sijoittuu ajassa ei-niin-kaukaiseen rappeutuneeseen lähitulevaisuuteen, jonka maailma on hyvin synkkä paikka omaamme verrattuna. Gibsonin tulevaisuudenvisiot eivät kuitenkaan ole niin utopistisia kuin useinmiten inhorealistisessa kyberpunkissa tavataan, vaan maailman kehitys kohti Gibsonin tulevaisuutta olisi hyvinkin mahdollinen. Teknologian kehittyminen ei ole tuonut parannusta köyhyyteen ja tuloerot ovat eri luokkien välillä kasvaneet entisestään.

Itselleni William Gibsonin tekstissä on yksi voimakkaimmin vaikuttavimmista piirteistä teknofetissi ja Gibsonin tapa kuvata uutta teknologiaa hyvinkin arkipäiväisellä otteella. Virtuaalivalon tarina kiertyykin San Franciscolaisen polkupyörälähetin varastamien datalasien ympärille kertoen tarinaa jo neurovelho sagan jälkimmäisistä kirjoista tutuksi tulleella tavalla useamman henkilön näkökulmasta. Virtuaalivalo kertoo kuitenkin hieman aikaisempaa voimakkaammin toisiinsa kietoutuneita tarinoita, aijemminhan lähinnä tarinat vain ristesivät toisiaan.

Virtuaalivalossa mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan pitää myös uskontoja, kirjassa käsitellään kahta teknokraattista uususkontoa, toinen kietoutuneena HI-virukseen parannuksen tuoneen miehen ympärille, toinen taas lahkon omaisesti tuijottamassa televisiota jumalan tahdosta.

Kirjan tarina on hyvin mukaansatempaava, joskin loppu kirjassa jätti ainakin minut hieman odottamaan jotain enemmän. Kirja ei myöskään ole niin rusasta kielellistä tykitystä ja lähes runoutta, mihin Neurovelho saga yltää. Tunnelma on kuitenkin hyvin tyypillinen Willam Gibsonin tekstille läpi kirjan, ja vaikka kirjassa edetäänkin suhteellisen hidasta tahtia, pitää se lukian mielenkiinnon yllä kannesta kanteen.