xl8r.com:in toinen paitashoppi on avattu Zazzleen. Zazzlen mahdollisuudet printtien tekemiseen ovat hieman laajemmat ja sitä kautta päätin lähteä kokeilemaan mitä kaikkea sieltä oikein irtoaa. Kaikenlaisia designejä löytyikin koneelta jo valmiiksi tehtynä vaikka kuinka ja paljon ja niiden innoittamana myös uusia juttuja on tullut tehtyä ihan tätä varten.
Shopissa on myös myynnissä jonkin verran virallista ja semivirallista dj oheistuotetta jokusilta suomalaisilta dj:ltä (mm. J-Mx, Traba, Jka, Syntse ja tietenkin minä)
Paitoja tulee kokoajan lisää kun saan uusia ideoita, sieltä vaan niitä ostelemaan :)
Uutta ja yksinkertaisettua. Se on uuden xl8r.com ulkoasun päälinja. Koska xl8r.com on muuttunut pikkuhiljaa pelkästään henkilökohtaiseksi blogikseni, en ole nähnyt tarvetta enää ylikorsteellisiin ulkokuoriin. Pelkkä simppeli ja selkeä ulkoasu ajaa tehtävänsä parhainten. v12 ei ole vielä lopullisessa muodossaan, mutta perusidea on jo valmiina. Pieniä muutoksia on varmasti tulossa ainakun tuohon taustaan, mutta kaikki ajallaan. Saanko siis esitellä ihan virallisesti: xl8r.com v12!
xl8r.com siirtyi tänään uudelle palvelimelle havaittavasti nopeamman yhteyden perään. Joitain ongelmia kuitenkin siirto toi tullessaan ja varsinkin ääkköset saattavat osassa vanhoja artikkeleja virheillä.